Valtava lähinnä nuorista punajalkahaukoista koostuva invaasio on vallannut elokuun puolivälistä alkaen koko Viron. Kolmen vuoden takaiseen invaasioon poiketen lintuja on nähty eniten Lahemaan kansallispuiston ja Harjumaan alueella. Suurimmissa kertymissä on ollut yli 50 lintua. Hyvien tuulien ansiosta invaasio todennäköisesti jatkuu. Katso tuoreet havainnot elurikkuksesta.
Tag Archives: punajalkahaukka
Punajalkahaukka -invaasio jatkuu
Syyskuun alussa alkanut punajalkahaukkojen invaasio jatkuu. Katso tuoreet havainnot elurikkuksesta. Lintuja on nähty edelleen eri puolilla Viroa mutta isompia muuttoja ei ole nähty. Suurimmat kerääntymät ovat n. 10 linnun luokkaa. Katso tuoreet kuvat täältä, tai Juha Sjöholmin upeat kuvat Sõrvestä.
Estonian Open 2019 tulokset
Estonian Open on jälleen kisattu. Järjestyksessään 25. ralli käytiin tänä vuonna Keski- Virossa, Viljandimaalla. Rallijoukkueiden reitit ja kilpailun tulokset löytyvät täältä.